Yrityksen historia

Yrityksen historia

PQR perustettiin vuonna 1984 ja toimipisteemme sijaitsevat Espoon Leppävaarassa (perustettu vuonna 2011) ja Ruotsissa Tukholmassa (Siklassa), Uppsalassa, Göteborgissa, Malmössa ja Katrineholmissa. Lisäksi kaksi toimipistetä sijaitsevat Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. PQR:n liikeidea on tarjota konsulttipalveluja talotekniikan, energia- ja ympäristöhallinnan sekä valvonnan aloilta apunaan huippuosaaminen ja hyvä tietotaito. Arvostamme hyviä asiakassuhteita ja pyrimme tarjoamaan huippulaatuista osaamista koko prosessin ajan. Perustamisestaan lähtien yhtiö on kasvanut ja laajentanut tarjontaansa monilla palveluilla. PQR:llä on tänä päivänä käytössään 150 huippuosaamisen konsulttia rakennus- ja talotekniikan alalla voidakseen tarjota asiakkailleen optimaalisen ratkaisun kyseessä olevaan projektiin. Suomessa toimipisteessä työskentelee tätä nykyä 13 henkilöä, joista kahdeksan on LVI-tekniikan ja neljä sähköalan insinööriä.

Oltuamme jo 30 vuotta alalla olemme vakiinnuttaneet hyvät suhteet niin rakentajiin, rakennuttajiin kuin asentajiinkin tarjoamalla nerokkaita sekä teknisesti kestäviä ratkaisuja oli sitten kyse pienimuotoisesta vuokralaistoiminnasta tai uudisrakentamisesta.

Yksi voimavaroistamme on yhteistyö toimipisteiden välillä, mikä auttaa organisaatiotamme sopeutumaan erikseen jokaista projektia varten. Pitkäaikainen kokemuksemme erityyppisistä rakennusprojekteista tekee meistä luontevan kumppanin rakennusprosessissa. Pitkäaikainen ja luotettava liikekumppanuus on meille erittäin tärkeää.